Suosituimmat kevätkukat ilahduttavat talven jälkeen

Suosituimmat kevätkukat

Kevätauringon herätellessä puutarhaa talven jälkeen, sormet syyhyävät päästä istuttamaan kevätkukkia ruukkuihin. Myös kukkapenkeissä alkaa olemaan kasvua niin että kohina käy, sillä kevään ensimmäiset kukat puskevat pintaan. Suosituimmat kevätkukat ovat jälleen täällä, kevät on ihanaa aikaa!

Kevään ensimmäiset kukkijat

Vaikka maassa olisikin vielä lunta, lumikellot lähtevät ensimmäisenä kasvuun heti auringon ensimmäisten säteiden lämmittäessä maata. Ne pilkistävätkin jo maaliskuussa uhmaten lunta. Lumikellojen kukintaa seuraavat idänsinililjat, jotka kukkivat huhti-toukokuussa upeana sinisenä kukkamerenä.

Kevätkello eli kevätlumipisara on hieman lumikellon näköinen, mutta sen kasvutapa on kuitenkin rotevampi. Kevätkello kukkii varhain keväällä heti lumien sulettua tai jopa sulamistilassa olevan hangen läpi. Sillä on kellomaiset ja heikosti tuoksuvat, valkoiset kukat, joiden terälehtien päässä on keltaiset tai vihreät täplät. Kevätkelloa voi olla haastavaa saada pärjäämään puutarhassa, mutta kun sopiva paikka löytyy, se muodostaa ison mättään ja alkaa levittäytyä vähitellen. Kevätkellot viihtyvät mielellään paikassa, jossa riittää kosteutta keväällä, mutta joka kuivahtaa kesällä. Sipulit kannattaa istuttaa aikaisin syksyllä, sillä ne eivät tykkää pitkästä varastointivaiheesta. 

Näiden ensimmäisten kukkivien kaunokaisten jälkeen tulee runsain kukintavaihe, jolloin esiin tulevat suosituimmat kevätkukat, kuten kauniit esikot, valkovuokot, sinivuokot, tulppaanit ja erilaiset sipulikukat. Myös narsissit ja krookukset keräävät ihailevia katseita upealla väriloistollaan.

Yöpakkasten mentyä, ulos voi istuttaa herkkiä orvokkeja. Orvokki viihtyy sekä auringossa sekä varjossa. Orvokin kukat sopivat upeasti myös jälkiruokien kaunistamiseen, joten orvokin kukat voidaan hyödyntää kevään ja kesän juhlissa. Tällöin tulee huolehtia siitä, että kukkiin ei ole käytetty torjunta-aineita.

Tilaa kukat helposti netin kautta, valikoimamme kattaa elämän jokaiset hetket ja tilanteet. Kerro minä päivänä haluat kukkien saapuvan ja lisää saajan nimi ja osoitetiedot. Toimitamme kukat haluamanasi ajankohtana.

Lue lisää Interflorasta täältä.

Luonnonvaraiset kevään kukkijat

Myös luonnonvaraiset kukat ilahduttavat metsässä ja tienvarsilla keväisin. Kauniit keltaiset käenrieskat kuuluvat luonnonvaraisiin kasveihin. Käenrieskat kukkivat heti toukokuun alussa ja ne sopivat myös luonnonmukaiseen puutarhaan. Käenrieskat leviävät tehokkaasti muodostaen kukkiessaan upean keltaisen maton.

Sinivuokko
Sinivuokko | Kuvalähde: commons.wikimedia.org/wiki/User:Archenzo

Sinivuokko työntää siniset kukintonsa lumen läpi jo huhtikuun alkupuolella. Sinivuokon kukkasilmut ovat kehittyneet jo syksyllä, joten kukat ovat valmiina avaamaan terälehdet heti kun lumet sulavat. Leskenlehdet täyttävät kevään ensimmäisten kukkijoiden joukossa tienvierustat, sillä laji on yleistynyt ihmisten tuen avulla. Leskenlehteä on ehkä levitetty tarkoituksella, sillä sen tieteellinen nimi Tussilago farfara viittaa sanoihin tussis (yskä) ja agere (karkottaa), sillä leskenlehtiteen tiedetään olevan loistava rohto keuhkoputkentulehdukseen ja yskään.

Rentukka
Rentukka

Rentukka on toinen iloisen keltainen tienvarsien kukkija. Sitä tavataan ojien ja purojen varsilla, kosteikoilla ja rannoilla maalla sekä kaupungissa. Rentukat muuttavat kuraiset rapakot huikaisevaan juhla-asuun. Joillakin paikoilla on suoranaisia keltaisia rentukkamattoja. Rentukka on ryhdikäs luonnonvaraisella kasvupaikallaan, mutta sitä ei kannata poimia maljakkoon, sillä se lysähtää lähes saman tien. Lisäksi se on myös myrkyllinen, kuten muutkin leinikkikasvit. Rentukka on siis aivan kuten kaikki kevätkasvit eli kauneimmillaan omalla paikallaan kasvavana ja kukkivana.

Valkovuokot
Valkovuokot

Valkovuokot kukkivat kohta sinivuokon jälkeen upeina valkoisina kukkamerinä. Valkovuokon kukat toimivat auringon mukaan eli terälehdet sulkeutuvat illalla ja aukeavat jälleen aamulla. Mukulaleinikkiä on aina arvostettu ja sitä onkin siirretty moniin kotipuutarhoihin. Se on aikoinaan ollut jopa säätyläiskodin merkkinä. Luonto tarjoaakin oikeat kukat joka tilaisuuteen.

Kevätesikko
Kevätesikko

Kevätesikko tuo upeaa keltaista väriä. Se viihtyy valoisissa ja lämpimissä kasvupaikoissa. Imikkä on upea kukka, joka näyttäytyy ensin vaaleanpunaisena, mutta muuttuu myöhemmin violetiksi ja lopulta melkein siniseksi.

Kielo
Kielo | Kuvalähde: By Ivar Leidus – Oma teos, CC BY-SA 4.0, commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=118806658

Kielo on upea varjoisisten lehtojen ja valoisten metsiköiden huumavan tuoksuinen kukkija. Kukat puhkeavat kukkaan toukokuussa ja kukkivat kesäkuuhun asti, jonka jälkeen kasvi muodostaa punaiset, myrkylliset marjat. Kielo on monivuotinen ruoho, ja se sopii erinomaisesti leikkokukaksi tuoksuviin kimppuihin ja asetelmiin. Koko kasvi on erittäin myrkyllinen.

Kevään kukat ruukuissa

Tête-á-tête-narsissi
Tête-á-tête-narsissi | Kuvalähde: By Agnes Monkelbaan – Own work, CC BY-SA 4.0, commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=102040642

Pienikukkainen tête-á-tête-narsissi on suosittu ruukkusipulikukka, sillä se piristää kotona, parvekkeella ja puutarhassa. Helppohoitoinen tête-á-tête-narsissi kestää myös pikkupakkasta, joten yöpakkasista ei tarvitse olla huolissaan.

Helmililja
Helmililja | Kuvalähde: By Digigalos – Oma teos, CC BY-SA 3.0, commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=7003662

Helmililja on pieni ja nätti keväinen ruukkukasvi, jolla on miellyttävä tuoksu. Enimmäkseen helmililjat ovat sinisiä tai valkoisia, mutta siitä on saatavilla myös vaaleanpunertava lajike. Helmililja pärjää myös lasitetulla parvekkeella, sillä lasituksen ansiosta kasvi on suojassa yön kylmyydeltä ja saa päivisin runsaasti valoa.

Millaisia kevätkukkia voi ostaa lahjaksi?

Tulppaani
Tulppaani | Kuvalähde: By Marie Richie from Portland, Cascadia – Flickr, CC BY 2.0, commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=361261

Tulppaani on näyttävä kukka vietäväksi tuliaisena vaikka pääsiäispöytään. Sen kaveriksi kimppuun voi sujauttaa erilaisia keväisiä oksia, jotka on hyödetty kukkaan lämpimässä sisätilassa. Tulppaanit ovat helppohoitoisia, kimpun voi antaa imeä kääreessään vettä puolisen tuntia, jolloin varret palauttavat nestejännityksensä. Mikäli pitäisi valita yksi kevään kukka niin se olisi tulppaani. Se onkin tuttu näky pääsiäispöydässä.

perinteinen keltainen narsissi
Keltainen narsissi

Myös perinteinen keltainen narsissi on loistava valinta pääsiäiskukaksi. Narsissi tuo tullessaan viestin, että kevät on täällä! Upeat keltaiset narsissit kuuluvatkin pääsiäispöytään. Narsisseista voi valita joko ruukkuistutuksen tai leikkokukkakimpun. On mahdollista tilata myös kukkalähetys netissä, mikäli ei itse pääse kukkia viemään.

Perunanarsissi
Perunanarsissi | Kuvalähde: YLE / Maija Tuunila

Perunanarsissi on upea vaihtoehto perinteiselle narsissille. Englanniksi perunanarsissi on “Bridal crown” eli morsiuskruunu, mutta meillä jostain kumman syystä sitä kutsutaan perunanarsissiksi. Kukat ovat sievät ja kerrotut, väriltään kermanvaaleat. Kukan keskusta on voimakkaamman sävyinen. Yhdessä kukkavarressa on useampi nuppu, joten pitkäkestoinen kukinta on taattu. Perunanarsissi tuoksuu todella voimakkaasti, joten mikäli hyasintin tuoksu on sinun mieleesi, pidät takuulla myös perunanarsissista.

Sipulit kannattaa säästää

Sipulikukka
Sipulikukka | Kuvalähde: suomela.fi

Sipulikukkien kukinnan ohimentyä kukkavarret leikataan ja jätetään lehdet paikoilleen. Lehtien annetaan rauhassa lakastua ja kerätä energia takaisin sipuliin. Sipulit voidaan istuttaa maahan, jotta ne ilahduttavat kukinnalla tulevinakin vuosina. Jaloleinikin mukulan voi myös säästää, se ei kuitenkaan kestä pakkasta, joten säilytä se viileässä, kuten kellarissa tai varastossa.

Sisällysluettelo