Hautajaiskukat – vinkit valintaan ja hankintaan

Hautajaiskukat

Täältä löydät parhaat vinkit hautajaiskukkien valintaan ja hankintaan. Vaikka hautajaisten äärellä ollaan yleensä surun ympäröimänä, on hautajaiskukat tärkeä osa hautajaisia -hautajaiskukat kun ovat viimeinen tervehdys ja myös kunnianosoitus vainajaa kohtaan. Tämän artikkelin avulla autan sinua löytämään parhaat kukat hautajaisiin sekä kerron myös käytännön asioita liittyen hautajaisiin ja hautajaiskukkiin. Kukkalaite kun voi olla lähes minkälainen tahansa.

Aloitamme ehkä helpottavalla ajatuksella siitä, että nyt voidaan unohtaa erilaiset koodit ja tavat. Minkä takia sanon näin? Hautajaisissa tärkeintä ainakin minun mielestäni on ajatella vainajaa ja sitä mistä vainaja tykkää. Sinun ei siis tarvitse ottaa vastuuta siitä, että valitsisit kukat väärin. Jos kukat on valittu ajattelen vainajaa, niin kukat on valittu juuri oikein! Asiaa helpottamiseksi käydään kuitenkin läpi muutama tärkeä asia.

Tilaa Hautajaiskukat Verkkokaupasta

Surun astuessa elämään, saapuu hetkellinen hiljaisuus ja pysähtyminen. On jäähyväisten aika. Tilaa hautajaiskukat Interflorasta ja toimitamme ne suoraan hautajaisiin.

Onko kyseessä tuhkaus vai perinteinen arkkuun hautaus?

Sekä polttohautauksessa ja perinteisessä hautauksessa käytetään yleensä samanlaisia kukkia.

On väärinkäsitys, että polttohautauksessa käytettäisiin vain vähän kukkia. Tämä ajatus perustuu siihen, että uurna on pieni ja koska vainaja ”vain” polttohaudataan. Vaikka arkku meneekin ilman kukkia polttoon, voidaan kukat viedä saattoväen toimesta joko muistokivelle tai tulevalle haudalle.

Kukat voidaan myös ottaa mukaan muistotilaisuuteen, sillä muistotilaisuus voidaan koristella kauniisti ostetuilla kukilla. Tämän jälkeen voidaan kukat viedä uurnan muistokivelle tai tulevalle hautapaikalle.

Vainajan omaiset päättävät aina kukkamääristä ja muusta, eli seurakunta ei voi rajoittaa sitä, kuinka monta kukkaa lasketaan. Eli vaikka seurakunta toivoisikin vain harvoja kukkia niin muista, että omaiset päättävät miten toimitaan. Surukukat hautajaisiin ovat siis jokaiselle omanlaisensa.

Kaikkien on hyvä muistaa, että vaikka hautajaiset ovatkin surujuhla, ovat ne kuitenkin yleensä se viimeinen juhla joka vainajalle järjestetään. Tämän takia on täysin hyväksyttävää pitää oma päänsä ja järjestää sellaiset surujuhlat, joista vainaja tykkää.

Perinteisessä arkkuun hautauksessa toimitaan yleensä niin, että kukkakauppa toimittaa kukat hautajaispaikalle. Kukat voi myös hakea itse ja ottaa mukaansa hautajaispaikalle. Kukat voi myös tilata kukkalähetyksen kautta ja ilmoittaa haluamansa osoitteen kukkalähetyksen yhteyteen.

Kaikkia kukkia käytetään hautajaiskukkina, eli jälleen kerran ei tarvitse ajatella, että vain tietyt kukat olisivat hautajaisia varten. Jos vainaja tykkäsi kovasti ruusuista, on aivan varmasti hyvä valinta ruusut. Jos vainaja tykkäsi pelargoniasta, silloin valitse pelargonia. Jos vainaja tykkäsi kieloista kuten minä itse, niin aivan varmasti toivoisin kielosateen arkkuni päälle – tietysti sillä edellityksellä, että kieloja on silloin saatavilla. Kaikista paras valinta on vainajan mukaan ajateltu, eikä tarvitse hätäillä, vaikka ei tietäisi mistä kukista vainaja on tykännyt. Toinen asia mitä voit ajatella on vainajan lempiväri. Lempiväri on myös aina varma valinta hautajaisiin. Oma kokemus vainajan lempiväristä on se, että arkkukin oli vaalean lila, sillä se oli vainajan lempiväri. Minusta se on kaunis ajatus, jolla osoitetaan kunnioitusta kuollutta kohtaan. Hautajaisvaatteet eivät siis pakosti ole aina mustat, varsinkin jos vainaja on nimenomaan toivonut, että vieraat välttäisivät mustiin pukeutumista.

Jos tuntuu mahdottomalta tietää lempikukkia tai lempiväriä niin silloinkaan ei ole syytä stressiin! Ammattimainen floristi kyllä auttaa sinua ja ottaa ohjaat käsiinsä. Suurin osa kukkakauppiaista osaa aivan varmasti auttaa sinua valitsemaan sopivat kukat hautajaisiin. Tässä asiassa sinua osaa auttaa hautaustoimisto tai ammattitaitoinen kukkakauppa.

Miten kirkossa toimitaan?

Omaiset ovat yhteydessä pappiin ennen hautajaisia. Jos olet vieras, sinun ei siis tarvitse miettiä mitään muuta, kuin että olet ajoissa paikalla ja että olet muistanut pyytää kukkakaupalta kukat paikan päälle – vaihtoehtoisesti hautajaiskukat voi kyllä hyvin myös tuoda paikan päälle itse. Tietysti on kätevää, kun kukkatoimisto voi viedä kukat samaan hintaan suoraan paikan päälle, eli tässä lienee se suurin etu.

Kukkalaitteen tai kukkavihkon runo

Yleinen tapa on, että kukkalaitteen mukana tulee runo, jonka olet itse valinnut. Tässäkin asiansa tunteva kukkatoimisto auttaa mielellään! Kukkakaupalta voi kysyä suosituksia runoihin, ellei itsellään ole runoa omasta takaa, tai heiltä voi kysyä vinkkiä miten tervehdys tulisi kirjoittaa. Nykyään kukkavihko sisältää pienen kortin, joka on myös suojattu muovilla sadesäätä varten.

Itse olin kerran hautajaisissa jossa luin itse keksimäni runon, mutta kukkakauppa auttoi minua kun mietin, että mitä kirjoitan runon loppuun. Runon loppuun kirjoitettiin sitten ihan yleisesti käytetty lause: ”henkilöä lämmöllä muistaen..” Oli hyvin mukavaa, kun kukkakaupasta kyllä tiedettiin miten asiat hoituu ja mikä on se yleinen tapa.

Netistä löytyy paljon kauniita runoja, joita kukkalaitteessa voi käyttää. Hienoa on tietysti myös, jos itse keksii runon. Näissä asioissa ollaan monesti liian vaativia itseään kohtaan: runon ei tarvitse olla Runeberg tasoinen teos. Riittää, että runo vaikkapa kertoo vainajasta jotakin tai vaikkapa sinun ja vainajan yhteisistä hetkistä muutamilla lauseilla kiteytettynä. Lyhyt tai pitkä runo – molemmat ovat hyviä. Nyt on kuitenkin viimeisten jäähyväisten paikka, joten vaikka lausuisitkin pitkän runon, on se vain kaunis ele.

Runon lausuminen hautajaisissa voi olla haasteellista. Tunteet tulevat helposti pintaan, eikä puheesta välttämättä tule mitään. Jos tiedän jo ennakkoon, että sinulle voi olla vaikea sanoa runo ääneen, voit hyvin pyytää toista henkilöä avuksi. Joskus myös tilanne yllättää: ajattelit, että pysyt lukemaan runon, mutta kirkossa se ei onnistukaan. Älä hätäänny – joku kyllä tulee apuun ja kaikki ymmärtävät tilanteen haasteellisuuden. Eikä myöskään haittaa vaikka itkisit samalla kun luet! Tunteet ovat normaali asia mutta suomalaiset tuppaavat sen välillä unohtamaan. Anna tunteiden tulla ja ole oma itsesi – se on kaikista paras vaihtoehto.

Kun itse siunaaminen kirkossa on päättynyt, ottavat kaikki omat kukkalaitteensa arkun päältä pois. Kukkalaitteet haetaan käänteisessä järjestyksessä: he ketkä laittoivat kukkalaitteensa viimeisenä, hakevat omat kukkalaitteensa ensimmäisenä. Omaiset ja kaikista lähimmät hakevat omat kukkalaitteensa viimeisenä. Tämä on surunvalittelukukat etiketti, jota on yleensä tapana noudattaa.

Kukkalaitteet otetaan mukaan hautausmaalle. Ensimmäisenä arkun jäljessä kulkevat lähimmät omaiset. Pappi voi kulkea joko arkun edessä tai takana. Haudalla kukkalaitteet taas asetetaan kannen päälle joka taas tulee itse haudan päälle niin pitkäksi aikaa, kunnes hauta täysin suljetaan.

Arkkua laskettaessa miesten tulee ottaa hatut päästä, kantajat kuitenkin vasta arkun laskettuaan. Lähiomaiset voivat heittää hautaan joko kukkia tai hiekkaa. Tämän jälkeen haudan päälle asetetaan yleensä teline, jolle kukat lasketaan.

On mahdollista heittää hautaan mukaan irtokukkia – erityisesti lapsille annettaan monesti yksi irtokukka, ruusu tai muu kukka, jonka lapsi voi heittää mukaan arkun päälle hautaan. Lapsilla voi myös olla oma pieni kukkakimppu hautajaisiin, joka voidaan jättää arkulle.

Tälläkään kertaa ei ole väliä minkälainen irtokukka on. Jos vainaja tykkäsi jostakin tietystä kukasta niin ehdottomasti voi valita sellaisen kukan. Ruusu on tässäkin oiva ja hyvä valinta myös – ellei ole tietoa mistä kukista vainaja tykkäsi. Kukkien heittäminen hautaan ei ole missään nimessä pakollista.

Vaikka hautajaiset ovat surun hetki, voidaan niistä tehdä kaunis viimeinen fyysisen rumiin retki ja muistella vainajaa lämmöllä sekä iloita siitä, että vainajan sielu pääsi jatkamaan matkaa kohti seuraavia tehtäviä.

Muistotilaisuus

Kun hautaan siunaaminen on toimitettu, saattoväki kokoontuu muistotilaisuuteen. Sukulaiset ja ystävät voivat silloin muistella vainajaa, ilmaista kiitollisuutta hänen kanssaan vietetystä yhteisestä ajasta ja lohduttaa toisiaan surussa.

Yleensä joku omaisista esittää haudalla kutsun muistotilaisuuteen. Tästä voidaan ilmoittaa myös jaetussa käsiohjelmassa, sanomalehdessä julkaistun kuolinilmoituksen yhteydessä tai etukäteen henkilökohtaisesti. Muistotilaisuus voidaan järjestää seurakuntatalolla, vainajan tai omaisten kotona.

Muistotilaisuuden viettämisessä ei ole virallista kaavaa. Muistotilaisuudessa on usein kahvi- tai ruokatarjoilu.

Tilaa Hautajaiskukat Verkkokaupasta

Surun astuessa elämään, saapuu hetkellinen hiljaisuus ja pysähtyminen. On jäähyväisten aika. Tilaa hautajaiskukat Interflorasta ja toimitamme ne suoraan hautajaisiin.

Usein kysytyt kysymykset

Mitä kukkia hautajaisiin?

Leikkokukista löytyy runsaasti vaihtoehtoja hautajaiskukiksi, kuten ruusu, neilikka, lilja, kalla, eustoma ja krysanteemi. Perinteisesti muistokukat ovat kauniit ja näyttävät ja mikäli floristi on taitava, hänelle voi antaa vapaat kädet kauniin kimpun valmistukseen. Hautajaiskukissa saa näkyä persoonallisuus, ei siis ole yhtä ainoaa tapaa viedä kukkalaite haudalle. Hautakimput ovat suosittuja, sillä ne ovat ekologisempi vaihtoehto kuin hautavihko.

Arkun ollessa hautaan laskettu, sen päälle voidaan pudottaa myös yksittäisiä kukkia ennen kuin se peitetään. Yleisin käytetty kukka on leikkoruusu eri värisenä, mutta mikäli vainajalla oli jokin lempikukka, se on parempi vaihtoehto. Mikä tahansa muukin herkkä ja kaunis kukka soveltuu erinomaisesti. Arkun päälle heitettäväksi kukaksi sopii myös hautakimpusta otettu yksi kukka. Kun arkku on laskettu hautaan ja sen päälle asetettu kansi, sen päälle ja viereen voidaan asettaa saattoväen hautajaiskukat.

Ei ole siis tiukkaa etikettiä hautajaiskukille, ne voivat olla perinteisiä, boheemeja tai moderneja – kaikki käy. On hyvä valita sellaiset kukat, jotka tuntuvat itsestä sopivimmilta. Ne ovat kuitenkin viimeinen tervehdys vainajalle eikä niiden valinnassa voi mennä pieleen. Kimpusta voi pyytää tekemään juuri sellaisen kuin haluaa. Valkoiset kukat yhdistettynä sinisiin ovat perinteisesti käytetyt hautajaiskukat, mutta mikäli vainaja oli eläessään räiskyvä persoona, hautajaiskukatkin voivat häntä kunnioittaen olla oranssit tai keltaiset.

Ovatko hautajaiskukat pakolliset?

Hautajaisiin on tapana tuoda ainakin yksi kukka. Sekin on yksinään jo kaunis symbolinen ele. Varsinkin jos ei ole ollut vainajalle kovin läheinen, yksittäinen kukka on riittävä. Erityisesti lapsille sopiva hautajaiskukka on yksi ruusu tai vainajan lempikukka.

Kukat ilmaisevat tunteita, joihin sanat eivät riitä. Kaikkien ei tarvitse tuoda omaa kukkalaitetta tai kimppua, vaan voidaan tuoda myös yhteinen kukkatervehdys työyhteisön tai perheen kesken.

Millainen kukka ainoaksi arkulle?

Yksittäinen kukka on symbolinen ele viimeisenä tervehdyksenä hautaan. Yksi ainoa kukka, kuten ruusu tai miekkalilja, on erittäin tyylikäs tapa muistaa vainajaa. Yksi valkoinen ruusu sopii myös hyvin lapsille, jotka opettelevat hautajaisetikettiä. Ruusu onkin yleisimmin käytetty yksittäinen kukka, mutta mikään leikkokukka ei ole poissuljettu vaihtoehto, sillä leikkokukkavalikoimassa on varaa valita.

Mitä kukkalaitteeseen kirjoitetaan?

Hautajaiskimppuun tai kukkalaitteeseen on tapana liittää kortti tai nauha, johon voidaan tekstata haluttu jäähyväistervehdys. Mikäli ei halua itse kirjoittaa värssyä, floristeilla on kaunis käsiala ja he voivat sen tehdä. Kortin tai nauhan tärkein osuus on vainajan nimi sekä kuka tai ketkä häntä muistavat. Lisäksi korttiin kirjoitetaan värssy, joka voi olla tekstilainaus raamatusta tai runoista. Jäähyväistervehdyksen voi myös keksiä aivan itse.

Muistotervehdyksessä otetaan osaa ja huomioidaan vastaanottaja. Tervehdyksessä saa näkyä suru ja siinä voidaan myös tarjota tukea omaisille. Teksti voi myös olla henkilökohtainen eli vainajaa voidaan esimerkiksi muistaa kiittämällä häntä vaikka kesäisistä mökkihetkistä, mikäli on ollut tapana usein käydä vainajaa tervehtimässä mökillä. Tällainen tervehdys kertoo yhteisistä ja jaetuista kokemuksista tehden tervehdyksestä herkän ja aidon.

Sisällysluettelo

Naistenpäiväkukat

Säästä viisi euroa koodilla NAISTENPAIVA23 kun tilaat perjantaihin 3.3.2023 menneessä.