Viherkasveilla saa helposti sisustukseen ripauksen luontoa. Lisäksi kasvien hoitaminen lisää hyvinvointia ja ne myös parantavat sisäilman laatua. Haluaisitko sinäkin kotiisi helppohoitoiset huonekasvit, mutta olet mestari saamaan ne hengiltä? Ei hätää, tumpelokin voi oppia hoitamaan kasveja, kunhan valitsee oikeanlaiset kaunokaiset.
Helpot huonekasvit eivät ole turhan ronkeleita valon suhteen ja sietävät jopa hieman kuivuuttakin. Huonekasvit tuottavat hyvää mieltä ja niitä on miellyttävä katsella. Aloittelijan kannattaa valita kasvit, jotka ovat mahdollisimman helppohoitoisia mutta silti näyttävän näköisiä. Näitä huonekasveja on vaikeaa saada menehtymään ja ne lisäävät onnistumisen iloa.
Kaktukset

Kaktukset ovat sitkeitä ja ne viihtyvät omissa oloissaan. Ne pärjäävät yksinään vaikka olisit vähän pidemmälläkin reissulla. Kaktuksia kastellaan noin joka toinen viikko. Kesällä kasteluväli on tiheämpi, mutta talvikuukausien aikana väli voi olla pidempikin. Lannoitusta kaktukset kaipaavat ainoastaan joka toinen kastelukerta kasvukauden aikana kesällä.
Parhaiten kaktukset viihtyvät valoisassa paikassa, suora auringonpaistekin käy. Ne kannattaa istuttaa saviruukkuun hiekkapitoiseen kaktus- ja mehikasvimultaan. Jos haluaisit kotiisi pimeässä viihtyvät kasvit, kaktukset eivät ole sellaisia. Suosittuja kaktuksia ovat pylväskaktukset, kevätkaktukset ja tykärit.
Rönsylilja

Rönsylilja on nopeakasvuinen ja helppo huonekasvi, joka kannattaa istuttaa uuteen ruukkuun joka vuosi. Rönsyliljasta saa paljon pistokkaita, joten sen voi jakaa moneen purkkiin. Rönsylilja ei loukkaannu, vaikka unohtaisitkin kastella sitä. Kasvi kuitenkin pitää mullan kosteuden tasaisuudesta sekä sumuttelusta. Rönsylilja on myös loistava huoneilman puhdistaja ja se sopii hyvin lemmikkikotiin ja lapsiperheille.
Palmuvehka

Palmuvehka ei ole nirso vaan se viihtyy millaisessa kasvupaikassa tahansa. Se pärjää ilman kastelua pitkän aikaa ja sopiikin erinomaisesti myös toimistoon, jossa sen hoitoon ei kiinnitetä säännöllistä huomiota. Ainoastaan liiallisesta kastelusta palmuvehka ei pidä, joten mullan on hyvä antaa kuivua kastelujen välillä. Kasville riittää lannoitus kerran kuukaudessa. Jos etsinnässä on helppo viherkasvi, palmuvehka on varma valinta.
Kultaköynnös

Kultaköynnös on vähään tyytyväinen sisä köynnöskasvi ja se ei ole kovin vaativa kasvupaikankaan suhteen. Se viihtyykin niin valossa kuin varjossakin. Se ei ole ihan täysin kasvi joka ei tarvitse valoa, mutta vähässä valossa se kyllä pärjää. Kasvi saattaa nuupahtaa, mikäli kasteluväli venähtää, mutta se piristyy nopeasti kastelun jälkeen. Mullan on hyvä antaa kuivahtaa kastelujen välillä, sillä lehtiin ilmestyy ruskeita pisteitä liiallisen kastelun johdosta.
Rahapuu

Rahapuu on varma valinta aloittelevalle viherpeukalolle, sillä se menestyy lähes missä tahansa. Se on kotonaan jopa kuumalla ikkunalaudalla mutta viihtyy varjossakin. Talviaikaan riittää, kun sitä kastelee parin kolmen viikon välein, kesäisin on hyvä kastella joka viikko. Mullan on hyvä antaa kuivua kastelujen välillä.
Rahapuu on hidaskasvuinen, mutta vanhemmiten siitä tulee upea paksurunkoinen puu. Se onkin todella suosittu viherkasvi, sillä sitä on vaikea saada hengiltä. Ainoastaan liiallinen kastelu on sille kuin kryptoniitti Teräsmiehelle. Lannoitustakin se tarvitsee vain kerran kuukaudessa ja talviaikaan ei lainkaan.
Peikonlehti

Peikonlehti on trendikäs viherkasvi ja se löytyykin lähes joka kodista. Toisin kuin luullaan, se ei ole lainkaan vaikea hoitaa. Peikonlehti viihtyy valoisassa paikassa mutta ei suorassa auringonpaisteessa. Kasvi ei pidä liikakastelusta ja vaatii hyvän tuen.
Peikonlehti kasvattaa itselleen ilmajuuret, joita ei pidä katkaista, vaan ohjata ne takaisin multaan. Mikäli olosuhteet ovat oikeanlaiset, peikonlehti kasvaa nopeasti todella isoksi. Tämä on hyvä ottaa huomioon kun hankkii tämän kasvin. Peikonlehden voi istuttaa tavalliseen viherkasvimultaan ja lannoittaa sitä säännöllisesti kasvukauden aikana.
Traakkipuu

Traakkipuut näyttävät minikokoisilta palmuilta ja ne ovatkin todella suosittuja viherkasveja. Kasvi viihtyy valoisassa paikassa, ei kuitenkaan suorassa auringonpaisteessa. Varjoisempikin paikka käy, mutta tällöin etenkin kirjavalehtisten traakkipuiden lehdet voivat muuttua tummiksi. Traakkipuu pitää säännöllisestä kastelusta kerran viikossa, talvella on hyvä olla kastelematta kasvia liikaa. Multa saa kuivahtaa kastelujen välillä ja mieto lannoitus joka toinen kastelukerta sopii hyvin.
Miten ja milloin huonekasveja kastellaan?

Monesti huonekasveja kastellaan joko liian vähän tai turhan paljon. Huonompi juttu on nimenomaan liikakastelu, sillä kasvit eivät halua olla juuret vedessä koko päivää. Kasvin lautaselle tai suojaruukkuun ei ole hyvä jättää vettä seisomaan. Jos oma kasvi on joutunut heikkoon happeen, kukkalähetys kotiin voi pelastaa päivän.
Kokeilemalla löytyy paras kastelurytmi. Virheistäkin oppii paljon ja monet ovat tehneet virheitä kasvien hoidossa ennen kuin ovat oppineet taitaviksi. Voit ottaa käyttöön vanhanajan kuukalenterin ja kastella sen mukaisesti vain silloin, kun kastelupäivät ovat kuun mukaan optimaaliset.
Mullan kosteuden voi kokeilla työntämällä sormi syvemmälle multaan. Usein kuivan pintamullan alla multa on kosteaa. Siksi kosteus on hyvä kokeilla juurien tasolta asti. Ruukkua nostamalla voi päätellä, onko kastelu ajankohtaista vai. Jos ruukku on kovin kevyt, kasvi on syytä kastella. Mitä painavampi ruukku on, sen kosteampaa multakin on. Harjoittelemalla opit taitavaksi kastelutarpeen asiantuntijaksi vain ruukun painon perusteella.
Kasveja on hyvä tarkkailla säännöllisesti, sillä niiden lehdet kertovat paljon. Esimerkiksi kaktusten lehdet menevät kurttuun juuri ennen kuin ne on syytä kastella. Pehmeälehtiset kasvit alkavat nuupahtaa kun ne ovat veden tarpeessa. Kastelumittari auttaa tässä tarkkailussa, sillä sen avulla voidaan mitata mullan kosteus ruukun syvemmistäkin osista.
Altakasteluruukku on erinomainen valinta, sillä niissä on vakiona omat kastelumittarit. Näistä on helppo seurata vedenpinnan korkeutta ruukun salaojassa. Altakasteluruukku ilmaisee myös veden maksimirajan, joten se on loistava ruukku aloittelijalle. Sen kanssa on lähes tulkoon mission impossible kastella kasveja liikaa.
Kasvit rakastavat sumuttelua, sillä monet niistä ovat lähtöisin trooppisesta ilmastosta. Erityisesti peikonlehdet nauttivat suuresti päästessään sumutuksen kohteeksi. Kasvit voi myös viedä säännöllisesti suihkuun, sillä silloin lehtien ylä- ja alapinnoilta tulee huuhdeltua pölyt pois ja tuholaisetkin saavat äkkilähdön. Amppelikasvit voi jättää kuivumaan vaikka suihkuverhon tankoon. Jos et halua raahata kasvejasi suihkuun, voit pyyhkiä etenkin kiiltäväpintaisia kasveja kostealla liinalla.